En pidä tiistaipäivistä.

Se alkoi siitä, kun psykoterapiapäiväkseni muodostui tiistai. Siellä ei vaan ole mukavaa käydä, matkakin sinne on pitkä ja hankala, eikä itse istunto ole yhtään sen helpompi. Välillä minusta tuntuu, että terapeuttini inhoaa minua. Vasta viime aikoina hän on alkanut vaikuttaa siltä, etten olekaan ehkä ihan kamala ihminen. Hän yrittää potkia minuun ryhtiä ja voimaa, ja minua vähän nolottaa kertoa hänelle elämästäni ja ajatuksistani, koska tuntuu, että hän tuomitsee. Sitten taas toisinaan yllätyn, kun kerron miessotkuista ja juhlimisesta, huumetutuista ja kaiken maailman sähläyksestä, ja saan vastaukseksi lähes hyväksyvää hyminää. Se kuulemma kuuluu nuoruuteen. No, kai nuoruuksiakin on monenlaisia. Minkälainenkohan nuoruus terapeutillani oli? Minkälainenkohan elämä hänellä ylipäätänsä on? Heidän talossaan haisee vanhoilta ihmisiltä. Luulen, että hänen miehensä on eläkkeellä jo. Tai ainakin se on aina katsomassa telkkaria, kun käyn terapeuttini luona. Hän muutti vastaanottonsa kotiinsa viime vuonna.

Olen isän työpaikalla tuuraamassa poissaolevaa sihteeriä. Tylsää. Miten joku voi kestää näin yksitoikkoista ja haasteetonta työtä 40 tuntia viikossa, mahdollisesti vieläpä yli 40 vuoden ajan? Keitän pääasiassa kahvia ja availen ovea läheteille, toivoisin olevani muualla. Välillä selailen Facebookkia tai luen uutisia. Obama on iloinen. 150 lasta saanut hiv:n Uzbekistanissa. Ruotsissa myytiin salmonellabakteerin saastuttamaa lihaa. Australiassa satoi golfpallon kokoisia rakeita. Juon juuri laskujeni mukaan kolmatta kahvikupillistani putkeen, ja alan saada kofeiinitärinöitä. Kofeiini on stimulantti. Miksi tupakkaa, kahvia ja alkoholia saa, mutta ei muita mietoja huumausaineita? Siksikö, että niitä on aina ollut täällä ja niiden kieltäminen olisi mahdotonta? Onhan kannabistakin täällä koko ajan, joka paikassa. En näe huumeita sen suurempana ongelmana kuin alkoholiakaan; niiden käyttö on ihan ookoo, kunhan se pysyy hanskassa. Alkoholiin voi jäädä yhtä lailla koukkuun kuin huumeisiin, vastaavasti huumeista tulisi valistaa ja informoida ihmisiä samalla lailla kuin alkoholista. Jos huumeet olisivat laillisia, koko huumebisnekseen liittyvä rikollisuus vähenisi - huumeidenkäyttö ei olisi enää salakähmäistä ja pimeää touhua. Kynnys hakeutua vieroitukseen olisi matalampi.

Aamulla päivä näytti kauniilta. Yritin keksiä tapaa jäädä sänkyyn, mutta äiti tuli ravistelemaan ylös. En ole uskaltanut kertoa tippuneeni biologiankurssilta aikoja sitten. Aika säälittävää. Vähän kuin yläasteella. Teeskentelen käyväni koulua tuolloin, jottei tarvitsisi kuunnella valitusta. Yleensä käyn terapiassa tai salilla - tänään kuitenkin istuskelin koululla, sillä sain kyydin sinne ja terapia on parin viikon ajalta peruttu (Luojan kiitos). Puhuin Inan kanssa puhelimessa. Koululla oli yhtä inhottava ilmapiiri kuin yleensäkin. Ympärillä velloo tuntematonta ihmismassaa, ja suomenkieliset sanat ovat harvassa. Melu on järkyttävä ja jatkuva, ihmisiä poukkoilee ympäriinsä ja koko ajan täytyy varoa, ettei joku singahda jostain suunnasta tielle. Välttelen myös parhaani mukaan Oskua, jonka kanssa kerran kävin treffeillä. Oskua ei näkynyt - ei ole oikeastaan näkynyt vähään aikaan. Olen tainnut olla pari kertaa humalassa hänelle vähän pelottava, jos en ihan väärin muista.

Olen ollut noin 2,5 tuntia töissä koululta hengailemasta tulemisen jälkeen, ja mietin, kuinka kauan vielä mahtaa olla jäljellä. Haluaisin käydä tanssitunnilla illemmalla, mutta tunti alkaa jo 17:30. Pääsisinköhän lähtemään tarpeeksi ajoissa? Minkälainenkohan tunti on kyseessä? Onkohan tuntikorttini enää edes voimassa?

Nyt aion informoida itseäni ydinvoimasta. Se tuntuu mielekkäältä.

No niin varmaan, joo.

Päätin aloittaa blogin. En ole koskaan ollut hyvä päiväkirjan kirjoittamisessa - paitsi silloin, kun olin korviani myöten rakastunut Mikkoon, enkä keksinyt muuta tapaa purkaa sitä ensirakkauden tunnekuohua. Silloin kirjoitin satoja sivuja ylistyksiä ihanasta Mikosta lyijykynällä pieneen kovakantiseen kirjaan - mitä Mikko oli sanonut tai tehnyt, ja miten ihan kaikki Mikossa oli niin jumalaista ja täydellistä. Lopetin, kun kävi ilmi, että siskoni luki päiväkirjaani kaiket päivät minun ollessa koulussa.

Sen kirjan lukeminen on edelleen aika vaikeaa. Muistan ne päivät ja ne hetket, ja siitä kaikesta tuntuu olevan ikuisuus. Se ei silti ole se varsinainen ongelma. En saa pois sitä häpeää, joka minuun iski, kun tajusin siskon lukeneen kaiken. Ihan kaiken siitä, miten tunsin oloni kiusatuksi, miten kamppailin syömisen kanssa.. Kaiken siitä maailmasta, jossa minä elin. Huusin hänelle ja jätin vihaisen viestin päiväkirjaan. Me emme koskaan puhuneet asiasta jälkikäteen. Asia unohtui vähitellen. Jonkun toisen käyttäjän blogista muistan lukeneeni fiksun vertauskuvan sisaruudesta. "Se venyy ja paukkuu kuin kuminauha, mutta palaa aina muotoonsa."  - tai ainakin jotain sinne päin. On tullut oltua epäreilu toista kohtaan, on tullut riideltyä ja tapeltuakin, mutta ei sitä vaan osaa olla pitkään vihainen sisaruksilleen. Sisaruus on side, jota on hankala kuvailla osuvasti. Koen olevani todella onnekas saadessani kasvaa isosiskon ja pikkuveljen kanssa - vaikka kieltämättä olinkin joskus katkera siitä, että sain aina siskon vanhat vaatteet ja pikkuveli ei niitä sitten muka voinut käyttää. Ai miten niin muka ei, keltaisia trikoita ja punaisia sukkahousuja?

Sää oli upea tänään. Aurinko on paistanut koko päivän ja valo heijastuu kauniisti lumesta, jota - yllättävää, kyllä - on edelleen joka paikassa. Loskaa ja lammikoita. Juostessani kouluun kemiantunnille kirosin uusia inkkarisaappaitani, jotka päästivät kaiken veden läpi (onneksi sain ne alesta 18,5 eurolla niiden oikean 60 euron hinnan sijaan). Mietin koko aamun mennyttä viikonloppua tapahtumineen. Sitä, kuinka pilalle perjantai-ilta olikaan mennyt.

Menin parhaan ystäväni, Inan, kanssa yhteisen kaverimme Ilarin tupaantuliaisiin. Lähdimme kuitenkin jo aikaisin Playgroundiin, jossa oli junkka- ja dubstep-painotteiset juhlat. Juhlat itsessään olivat hyvät, mutta Ilari ja Maija ottivat herneet nenään ja lähtivät kesken illan kotiin. Tulin melko huonolle tuulelle - tuntui, että se kaikki oli minun syytäni. Olin myös aika huonoa seuraa Joonalle, joka varta vasten oli tullut Espoosta asti moikkaamaan. Joona ei vaikuttanut viihtyvän, mikä häiritsi minua koko ajan. Muistan hetkiä, kun tuijotin seinää ja toivoin voivani juosta ulos siltä seisomalta. Lopulta päädyin Tonin luokse Ruskeasuolle yöksi, mikä kieltämättä kruunasi illan - juotiin kamalat kännit ja hiisattiin vielä vähän päälle. Nukuttiin lämpimässä kasassa toistemme sylissä, se oli mukavaa. Mitään muuta ei tapahtunut, vaikka Toni ilmeisesti pajapäissään olisi halunnut vähän seksiä. Tehtiin jo bussille kävellessä selväksi, ettei kummallakaan ole mitään suunnitelmia toisen varalle. Painoin päätäni alemmas ja kauemmas, kun tunsin Tonin nenän poskeani vasten. Ei vaan kiinnostanut alkaa pussailla, mistään muusta puhumattakaan. Olin kännissä ja pilvessä jossain päin Helsinkiä ja kello oli kuusi aamulla. Päässä pyöri lähinnä se, ettei Joonalla tainnut olla hauskaa sinä iltana, mutta ei tuntunut erityisen sopivalta hetkeltä alkaa avautua Joonasta Tonille.

Kuulin myös Joonan olleen lauantaina Maijan kanssa ulkona. Olin seuraillut kännistä Maijaa ja sitä, miten tämä lääppi Joonaa Beatrootissa jo perjantai-iltana, ja tunsin pienen mustasukkaisuuden pistoksen kuullessani heidän yhteisestä lauantai-illastaan. Se on täysin typerää. Eihän minulla edes ole oikeutta olla mistään mustasukkainen, asian ei pitäisi liikuttaa minua. En haluaisi olla typerä ja naiivi teinityttönen, mutten voi kiistää, ettenkö haluaisi tietää lisää Joonasta. Ehkä viettää aikaa hänen kanssaan ihan rauhassa. En uskalla sanoa mitään, sillä en tiedä, mitä Joonan päässä liikkuu. Oli ehkä aika huono idea pyytää häntä tulemaan Playgroundiin tuollaisena iltana, kun koko paikka on täynnä muita tuttuja ja musiikki on niin lujalla, ettei ajatuksiaan kuule. Ilta oli levoton ja sekava.

Vanhemmat tulevat varmaankin kohta kotiin, joten taidan siirtyä tekemään jotain muuta ennen iltaruokaa.